Reona Peterson Joly
Huomenna Kuolet
7,00 €
Albanian johtajat ylpeilivät 1970-luvulla sillä, että heidän maansa on ensimmäinen täysin ateistinen valtio maailmassa. Albania oli lähes kokonaan suljettu ulkomaailmalta, sillä kommunistinen valtio ei halunnut minkäänlaista yhteyttä etenkään kristittyihin.
Reona Peterson Joly ja Evey Muggleton Heckman olivat saaneet sydämelleen tämän salaperäisen, eristyneen valtion. He tajusivat, että siellä tarvittiin kipeästi sanomaa rakastavasta Jumalasta.
Kun muutama turistiryhmä päästettiin tutustumaan maahan, nuoret naiset olivat valmiita astumaan Jumalan suunnitelmiin, vaikka tiesivät joutuvansa suureen vaaraan. Albaniassa evankeliumin julistamisesta ja Raamattujen jakamisesta langettiin vankeus- tai jopa kuolemantuomio. Reonallekin sanottiin: Olet petturi, ja petturit ammutaan.
Tämä on tosikertomus siitä, miten ihmeellisesti Jumala piti huolta kahdesta salaisesta agentistaan. Kirja osoittaa myös, miten syvästi Jumala rakastaa niitäkin ihmisiä, jotka ovat kääntäneet hänelle selkänsä ja jopa kieltäneet hänet.
1 varastossa