Israel
Näytetään kaikki 5 tulosta
Israel Jumalan silmäterä, maailman silmätikku
70 vuotta täyttävä Israelin valtio on nykyajan ihme. Se muistuttaa Jumalan uskollisuudesta ikiaikaisille lupauksilleen. Mutta Israel on jatkuvasti suurennuslasin alla mediassa. Siihen kohdistuu kritiikkiä ja huomiota, jollaista harva valtio maailmassa saa osakseen.
Koko olemassaolonsa ajan rauhaan pyrkinyt Israel on joutunut puolustamaan olemassaolonsa oikeutusta välillä taistelukentillä ja jatkuvia valheellisia syytöksiä vastaan julkisen mielipiteen foorumeilla, mediassa ja kansainvälisissä elimissä kuten YK:ssa.
Tapahtumien todelliset syy-seuraussuhteet helposti kuitenkin häviävät vääristelevän uutisoinnin ja valheellisten valokuvamanipulaatioiden taakse. Kansainvälinen boikottiliike (BDS) lietsoo yleistä Israel-vastaista mielialaa yliopistokampuksilla pyrkien leimaamaan Israelin apartheid-valtioksi.
Mistä tässä kaikessa voi olla kyse? Miksi Israelia kohdellaan julkisuudessa toisin kuin muita maita? Tuleeko Lähi-itään milloinkaan rauha?
Kirja osoittaa median yksipuolisen tavan käsitellä Israelia ja avaa aihetta sekä kotimaisesta että ulkomaisesta valtamediasta poimituilla ja huolella analysoiduilla esimerkeillä. Samalla kirja on tärkeä raamattuteologinen kannanotto Israelin puolesta. Israelin asemasta myös kristittyjen mielissä käydään kamppailua. Vieläkö Jumalan lupaukset Israelin kansalle ovat voimassa? Mitä kaiken keskellä merkitsee Israelin siunaaminen?
23,00 €
Israelin kuninkaiden maailma
Israelin 400-vuotinen kuningashistoria kiitää halki jännittävien aikojen. Välillä uppoudutaan profeettojen julistukseen. Toisinaan luetaan Assyrian sotakertomuksia rintarinnan Kuninkaiden kirjojen kanssa. Israelin arkeologiset löydöt saavat historian elämään, kivet huutamaan. Kirjassa käydään läpi kaikki kuningashistorian tärkeimmät arkeologiset löydöt. Kuninkaiden maailma ei ole yksipuolinen, vaan se on sidottu profeettojen julistukseen, hovin elämään, aikansa suurvaltojen kamppailuihin maailman herruudesta ja Jumalan suureen pelastussuunnitelmaan. Juho Sankamo (TT) on pappi ja Raamatun opettaja. Hän on opiskellut Jerusalemin Hepreankielisessä yliopistossa Israelin kuninkaiden historiaa, arkeologiaa ja Assyrian kirjoituksia.
29,00 € 19,90 €
Jesus Believing Israelis – Exploring Messianic Fellowships
A modern-day snapshot of the Messianic fellowships in Israel. It is a comprehensive study of Jesus-believing Israelis, more commonly known as Messianic Jews. The book covers numerous issues ranging from demographics, theological and identity issues involving complex questions about what it means to be Jewish, to be Israeli and to be followers of Yeshua (Jesus). This book is the follow-up to the 1999 survey “Facts & Myths About the Messianic Congregations in Israel” by Dr. Kai Kjær-Hansen and Bodil Skjøtt. This book goes even deeper, judiciously reflecting on the current, as well as the previous, findings.
37,00 €
Miksi Israelista pitää puhua?
Espoolainen Risto Huvila on pitkän linjan Israel-asiantuntija, joka on vuodesta 2017 kirjoittanut blogia Seurakuntalainen.fi:ssä. Vuoden 2021 loppuun mennessä Risto Huvila on julkaissut noin 50 Israelia käsittelevää kirjoitusta, jotka ovat lähes poikkeuksetta olleet Seurakuntalaisen suosituimpien kirjoitusten joukossa. Nyt nämä kirjoitukset on kerätty yksiin kansiin kronologisessa järjestyksessä. Aktiivisena kirjoittajana tunnetulta Huvilalta on aiemmin ilmestynyt teos Israelin ihme ja presidentti Truman ja hän kirjoittaa myös englanninkielistä blogia Times of Israel -uutissivustolle sekä toimii kolumnistina Jerusalem Postissa ja Ristin Voitossa. Risto Huvila on Suomi-Israel Yhdistysten Liiton puheenjohtaja sekä Holokaustin uhrien muisto ry:n ja Elämän marssi ry:n varapuheenjohtaja. Lisäksi hän on kysytty puhuja ja kommentoi usein Israeliin ja antisemitismiin liittyviä asioita eri medioissa.