Juha Ahvio

Koronavirus, globalismi ja pedon merkki

25,00 

Koronavirus on haastanut monet poliittisesti korrektilla tavalla itsestään selvinä pidetyt uskomukset. Koronavirus on osoittanut, että kansalliskonservatiiviset käsitykset ovat sittenkin varsin realistisia ja elämän suojelemisen kannalta parempia kuin avointen rajojen globalismia edustavat liberaaliuskomukset.

Globalistit eivät kuitenkaan tahdo luopua omien hankkeidensa voimallisesta edistämisestä. Globalistit pyrkivät käyttämään hyväkseen pandemian tarjoamia mahdollisuuksia esimerkiksi erilaisten valvontateknologioiden käytön maailmanlaajaksi edistämiseksi.

Kirjassa osoitetaan, että globalistinen vastaisku tapahtuu kommunistisen ja teknofuturistisen Kiinan johdolla. Yhtä hyvin Kiinan globalistiset hegemoniapyrkimykset kuin Trilateraalista komissiota edustavien läntisten globalistien ideologia, tavoitteenasettelut väestökontrollihankkeineen ja taloudellispoliittinen kyky ja vaikutusvalta toteuttaa pyrkimyksiään ovat täysin julkisesti dokumentoitavissa ja keskusteltavissa.

Tässä kirjassa ei olla kiinnostuneita minkäänlaisista salaliittoteorioista. Antikristus, pedon merkki ja mikrosiru -teemaakin lähestytään klassiseen kristilliseen teologiaan lukeutuvan eskatologian raamatullisista lähtökohdista.

1 varastossa

Kuvaus
Lisätiedot
Arviot (0)
Kuvaus
Lisätiedot
Tuotekoodi

Ajankohtaista