Paketti pieni
Näytetään tulokset 49–64 / 124
Lea Kärnä Sisua, kyyneleitä ja uskoa
Lea Kärnä, omaa sukua Manninen. Legendaarisen helluntaijohtajan Eino I. Mannisen tytär. Nainen, jonka elämänvaiheet ovat useasti olleet yhtä suurta seikkailua, mutta yhtä hyvin palvovan sydämen hiljentymistä suuren Jumalan jalkojen juuressa. Murtumista ja eheytymistä. Tapanin puoliso. Äiti. Eletyn elämän helminauhassa menestyksiä, masennusta ja epäonnistumista. Kristillisyyttä kovien iskujen koulussa. Jumalan armoa jaettavaksi toisillekin. Sairaanhoidon tehokas ja pätevä ammattilainen. Lähetystyöntekijä vanhaa hyvää mallia. Sielunhoitaja lähellä ja kaukana. Tämän kirjan kautta avuksi sinullekin. Kiina. Taiwan. Japani. Korea. Neuvostoliitto. Luottotehtäviä kansainvälisillä areenoilla. Aina ihmisen parhaaksi, Jumalan kunniaksi.
20,00 €
Luvattuun maahan, Joosuan ja Tuomarien kirjat
Mooses, lain antaja ja edustaja ei päässyt luvattuun maahan. Sinne kansan vei Joosua, Jeesuksen esikuva. Joosuan nimikin on samaa juurta kuin Jeesuksen, pelastajan kanssa. Maan valloitus oli värikäs ja välillä vaivalloinen tapahtumasarja, mutta työläs oli hunajan ja maidon maahan asettuminenkin. Jumala herätti uskollisuudessaan kansan johtoon tuomareita, joista mielenkiintoisimpia olivat Gideon ja Debora.
18,90 €
Miksi tästä ei puhuta?
Jokaisen, joka haluaa ottaa kantaa Lähi-idässä vallalla oleviin, erityisesti Israelin ja palestiinalaisten välisiin jatkuviin erimielisyyksiin, on syytä tutustua tähän teokseen, punnita huolellisesti siinä esitetyt argumentit ja tehdä vasta sen jälkeen omat johtopäätöksensä. Asiat eivät ole aina sitä miltä ne näyttävät.
15,00 €
Minä olen hartauskirja
Jumala joka pelastaa, Jumala joka pitää huolen, PYHÄ JUMALA 100 hartausjaksoa Jumalan nimistä. Jumalan nimet kertovat meille kuka Hän on ja miten Hän osoittaa meille rakkauttaan. Tästä kauniista hartauskirjasta lapset voivat oppia lisää Raamatun monista Jumalaan, Jeesukseen ja Pyhään Henkeen viittaavista kuvailevista nimistä. Sekä nykypäivän lapsia että Raamatun hahmoja esittelevästä 100 hartausjaksosta – joihin kuuluu heitä syvemmälle Jumalan Sanaan ohjaavia rukouksia ja kehotuksia – lapset voivat nähdä, miten Jumalan nimet heijastavat Hänen rakkauttaan, voimaansa, uskollisuuttaan sekä hyvyyttään, ja mitä se merkitsee heidän ystävyyssuhteensa rakentumiselle Hänen kanssaan. Kun lapset alkavat ymmärtää Jumalan luonnetta ja Hänen rakkauttaan meitä kohtaan, he oppivat tuntemaan, rakastamaan ja luottamaan tuohon suureen MINÄ OLEN –JUMALAAN yhä enemmän ja vaeltamaan joka päivä Hänen yhteydessään. Upea nelivärikuvitus.
29,90 €
Minun rukoukseni 2
Minun rukoukseni 2 sisältää omaelämänkerrallisia kertomuksia, uskoontulon hetkiä, rukousvastauksia ja opetusta rukouksesta 56 kirjoittajalta. Ääneen pääsevät papit, kaupunginjohtaja ja professori sekä monet arjen hiljaiset rukoilijat eri puolilta Suomea. Kirjoittajina ovat muun muassa: Seppo Häkkinen, Elisheva Karonen, Mika Tuovinen, Jouni Lehikoinen, Tiina Sinkkonen, Markku Günther, Seija Uimonen, Teuvo V. Riikonen, Johanna Sandberg ja Yrjö Niemi. Tekstit rohkaisevat luottamaan siihen, että Jumala kuulee silloinkin, kun elämä on vaikeaa tai sanat ovat vähissä. Ne muistuttavat, ettei rukous ole vain uskonnollinen velvollisuus vaan elävää yhteyttä Jumalaan. Kirja on tarkoitettu kaikille, jotka etsivät Jumalaa, kaipaavat rohkaisua ta haluavat astua syvemmälle rukouksen salaisuuteen. Kirja on jatkoa vuonna 2013 ilmestyneelle Minun rukoukseni- teokselle, joka saavutti suuren suosion. Kirjan julkaisija Kristus yhdistää ry toimii rukouksen ja kristittyjen yhteyden edistämiseksi. Olemme järjestäneet vuosien varrella lukuisia Kristuspäiviä ja muita rukoustapahtumia ympäri Suomea.
25,00 €
Murrosikäinen perheessä
Tasapainoilua tilan ja rajojen välissä. Vanhemmat ja kasvattajat ovat epätietoisia roolistaan. Miten tukea nuoria? Miten oppia elämään perheenä? Kenen on asetettava rajat? Sosiaalipsykologi ja perheneuvoja Saara Kinnusen kirja murrosikäisistä perheessä tulee tosi tarpeeseen. Nuorten käytöshäiriöt ja perheiden hämminki ovat tosiasiaa aikanamme. Tarvitaan vanhempien valpastumista. Useimmiten selvitään tavallisin kotikonstein. Turvallisuus, hyväksyntä, perusarvojen kunnioitus ja rajat ovat avainsanoja tässä vanhempia tukevassa kasvatusoppaassa, kuten Kinnusen muissakin kirjoissa.
19,00 €
Muukalainen
Onko vieras uhka? Tuoko muukalainen pahan tullessaan? Entä jos katsoisimme asiaa aivan toisin? Käsissäsi on erilainen kirja muukalaisista, muukalaisuuden ylistys. Kirjoittaja haluaa osoittaa, miten vierauden kokemusten takaa jokainen voi löytää oman muukalaisuutensa lahjan. Hän kysyy, mitä voimme oppia muukalaisuudesta keskellämme eläviltä muukalaisilta. Muukalaisuudesta kasvaa yhteinen kutsu ja tie. Ihminen voi olla ihmiselle susi. mutta muukalainen on muukalaiselle veli ja sisar.
25,00 €
Muukalaiset matkalla, 1. ja 2. Pietarin kirja
Pietarin kirjeet kuuluvat ns. katolisiin eli yleisiin kirjeisiin. Ne oli tarkoitettu luettavaksi useassa seurakunnassa. Osoittautuu, että kärsimättömästä Jeesuksen neuvojasta on tullut kärsivällinen opettaja, joka rohkaisee uskossaan lujille joutuneita ihmisiä. Kärsimykset ja koetukset aiheuttavat muukalaisuuden tunnetta, mutta sitä lujemmin Jumalan sana hoitaa ja vie perille.
18,90 €
Narsismi vanhemmuudessa
Kuka tahansa meistä on mestari naamioimaan pahuutensa itseltään ja toisilta. Piilotajunnan tunnistamaton aines synnyttää kasvatussuhteeseen vakavia häiriöitä, ja ihanteet jäävät saavuttamatta. Jos ihminen torjuu kristinuskon Jumalan, hän torjuu samalla myös syntinsä ja narsisminsa ja alkaa muokata lapsestaan omantuntonsa kuvajaista. Kasvatus ei ole vain arvovalintoja. Pahimmillaan se voi toimia alustana itsepetokseen hyvän nimissä ja vääristää lapsen pyrkimyksen aitoon läheisyyteen, myötätuntoon ja epätäydellisyyteen. Onko kasvatus siis vain illuusiota? Mia Puolimatka valottaa kasvatuksen moraalisia vedenjakajia vanhemmuuden torjutun narsismin ja väärän syyllisyyden näkökulmasta. Hän puolustaa kristillisen uskon merkitystä kasvatuksen onnistumisessa ja tasapainoisen persoonallisuuden syntymisessä.
27,00 €
Nooasta Abrahamiin, 1 Moos. 6-25
Tämä jakso Genesiksestä kertoo Jumalan uskollisuudesta ja huolenpidosta keskellä ihmissuvun lisääntyvää pahuutta ja väkivaltaa. Jumalan tuomiot tulevat aikanaan, sen osoittavat vedenpaisumus, kielten sekoitus sekä Sodoman ja Gomorran tuho. Mutta hänen rakkautensa näkyy erityisesti uskon isän, Abrahamin, jännittävissä vaiheissa ja tämän jälkeläisiä koskevissa lupauksissa.
18,90 €
Oikeus virratkoon kuin vesi, Aamoksen ja Obadjan kirjat
Aamoksen nimi tarkoittaa taakkaa. Aikamoisen taakan mies saikin harteilleen, kun hänen tuli julistaa tuomiota loiston keskellä eläville israelilaisille. Alun perin paimenena toimineella Aamoksella oli selkeä sanoma yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta. Obadja on puolestaan lyhin Vanhan testamentin kirjoista. Profeetalla on suolaisen sävyn ohella mitä syvimmän lohdutuksen sana.
18,90 €
Olkaa pyhät, 3. Moos. 1-27
Kolmas Mooseksen kirja on hämmästyttävän Kristus- keskeinen Vanhan testamentin osa. Yksityistä ihmistä, yhteisöä ja seurakuntaa ja sen jumalanpalvelusta koskevat säädökset kantavat kauttaaltaan esikuvia Kristuksesta ja kristityn elämästä. Juutalaisten suuren sovituspäivän vietossa kumisee ennakkokaiku Golgatasta. Jumala vaatii paljon, mutta hän antaa enemmän. Kristuksen työn ansiosta kristitty on itsessään pahana pyhä!
18,90 €
Opi historiasta, 1. ja 2. Aikakirja
Vanhan testamentin Aikakirjat ei ole suinkaan tylsä kronikka, vaan eloisa ja määrätietoisesti etenevä kertomus valitun kansan vaiheista useamman sadan vuoden aikana. Tämä heprealaisen Raamatun viimeinen kirja kertoo Jumalan uskollisuudesta kompuroivia kuninkaita ja kiisteleviä heimoja kohtaan. Eritysipaino on kansaa yhdistävällä temppelillä ja jumalanpalveluksella.
