Paketti pieni
Näytetään tulokset 113–126 / 126
Vankina Iranissa
Kaksi nuorta naista odotti 259 vuorokautta kuolemantuomion toimeenpanemista Evinin vankilassa Teheranissa. He olivat kristittyjä. Maryam Rostampour ja Marziyeh Amirizadeh syntyivät muslimiperheisiin Iranissa. He kääntyivät kristinuskoon ja kohtasivat vuonna 2005 opiskellessaan teologiaa Turkissa. Tietoisina valintansa hinnasta he palasivat Iraniin evankelioidakseen kansaansa. He jakoivat Uusia testamentteja, muodostivat verkostoja ja perustivat kaksi maanalaista kotiseurakuntaa, yhden opiskelijoille, toisen miestensä hylkäämille, prostituoiduiksi pakotetuille naisille. Salainen poliisi oli neitosten kintereillä, mutta he kulkivat yhdestä Jumalan ihmeestä toiseen ja jatkoivat palvelutyötään. Vuonna 2009 heidät vangittiin ja tuomittiin Evinin vankilaan hirtettäväksi. 259 vuorokautta he elivät maailman hirvittävimmässä vankilassa. Kristuksen kieltäminen ainoana Herrana ja Jumalana ja paluu islaminuskoon olisi tuonut välittömän vapautumisen Naiset kieltäytyivät. He todistivat ja voittivat sieluja. Jumala lähetti herätyksen. Vankilasta tuli heidän kirkkonsa. Kansainvälisen painostuksen, mutta ennen kaikkea Jumalan suoranaisen ihmeen johdosta heidät vapautettiin, syytteistä luovuttiin ja he saivat poistua maasta. Uskon tähden vainottuina he saivat turvapaikan Yhdysvalloista, josta käsin he koordinoivat avustusohjelmia Iranissa ja muualla kärsivien kristittyjen tueksi.
23,00 €
Varjele Sydämesi
Kuva Rakkaastani "Tahtoisin maalata tähän kuvan rakkaastani Hänestä joka on ensin rakastanut minua ja jota minäkin saan rakastaa ihmisten keskuudessa Rakkaimman kuva useasti muuttaa muotoaan, se saa uusia ennennäkemättömiä piirteitä arkielämän koettelemusten keskellä, piirteitä jotka eivät välttämättä ole ihastuttavia tulee pettymyksiä, mutta minun Rakkaani, Hän ei ole muuttunut Hänestä löytyy koko ajan ihailemisen aihetta sellainen Hän on minun Rakkaani, toivon voivani välittää näillä sanoilla oikeita piirteitä Hänestä sellaisia, jotka saavat sinutkin ihastumaan."
25,00 €
Viesti vuorilta
Matteuksen evankeliumi sisältää enemmän Jeesuksen opetusta kuin muut evankeliumit. Matteuksen evankeliumin yli tuhannesta jakeesta kolme neljäsosaa on Jeesuksen puhetta. Voisimme sanoa, että vuorilta säteilee viestejä, jotka ovat kaikille ajoille ajankohtaisia. Vuorelta Jeesus antaa kaste- ja lähetyskäskyn, joka on kaikkien aikojen vaikuttavin tehtävänanto.
19,00 €
Viuveli vauveli
Vauvavuoden täytettävä kirja. Elämä on ihme, lapsi on ihme ja suuri salaisuus joka lahjoitetaan meille. Oppiminen alkaa jo syntymähetkestä: kaikesta mitä vauva kuulee, näkee ja aistii. Kasvaessa laspi kiinnostuu siitä, millainen hän oli vauvana. Voit valmistautua hänen kysymyksiinsä jatkamalla kirjan teksteistä nousevia ajatuksia. Tämä on kirja sinulle, joka haluat tallettaa muistoja, ajatuksia, tunnelmia lapsesi elämän alkuhetkistä, ajasta ennen hänen syntymäänsä ja hänen ensimmäisestä vuodestaan.
19,90 €
Voihan Venäjä!
Inkerin evankelisluterilainen kirkko on kasvanut voimakkaasti viime vuosikymmeninä. Monet kirkon alkuajan työntekijät tulivat suom esta. Jäätyään eläkkeelle Hyvinkäältä rovasti Hannu Pelkonen on tehnyt yli 30 talkoomatkaa Uralinrovastikunnan alueelle. Jotkut kutsuivatkin häntä "Uralin keikkarovastiksi". Inkerin kirkkohallitus kutsui hänet ja puolisonsa vapaaehtoistyöntekijöiksi. Hannu Pelkonen pyrki toimimaan pappina ja rakentajana lähellä kansaa. Matkustaessaan tulkkinsa kanssa eri tasavalloissa hän asui kodeissa tavallisten ihmisten keskellä. Uskonnollinen tyhjiö oli luonut vastaanottavaista maaperää kristilliselle opetukselle. Pelkosen pitämät jumalanpalvelukset, rippikoulut, kouluvierailut ja kodin siunaamiset tavoittivat suuren määrän ihmisiä.
20,00 €
Yhdeksi kansaksi, Efesolaiskirje
Paavalin kirje efesolaisille johdattelee syvälle seurakunnan ja sen Herran yhteyden ja ykseyden salaisuuteen. Kirje on Jumalan suuren pelastussuunnitelman ylistys, ja samalla toisen puoliskonsa osalta hyvin käytännöllinen ohjeisto kristityn arkipäivän elämään. Juutalaiset ja pakanat, kaukana ja lähellä olevat, ylhäiset ja alhaissyntyiset yhdistää Kristuksen risti.
18,90 €
Yksin uskosta, Room. 1-7
Painos on loppunut. Uusi painos on tulossa. Roomalaiskirje sisältää kristinuskon ydinasiat pähkinänkuoressa. Paavali opettaa askel askeleelta, kuka pelastuu eli kestää Jumalan edessä nyt ja kerran tuomiolla. Yksin uskosta, armon varassa, vain Kristukseen turvautuen pääsemme perille.
18,90 €
Ylistystä ja murhetta, Habakuk, Sefanja ja Haggai
Jumala johtaa maailmanhistorian tapahtumia. Rangaistus Juudan kansan epäjumalanpalveluksesta tulee babylonialaisten kautta. Synkästi alkanut Habakukin kirja päättyy silti ylistyslauluun. Sefanja kuvaa tummin värein Jumalan rakkauden kääntöpuolta, pyhyyttä. Haggai puolestaan kokee murhetta, mutta myös pääsee iloitsemaan temppelin uudelleen käyttöön ottamisesta.
18,90 €
Ylivoimaisesti paras vapaus
Vapaaksi siitä mikä orjuuttaa. Jokainen ihminen on luotu elämään vapaana. Silti monella on elämässään asioita, jotka orjuuttavat. Danielle Strickland osoittaa aikalaistemme esimerkkien pohjalta ja myös Raamatun totuuksiin tukeutuen, miten voimme vapautua elämään juuri siten kuin Jumala on tarkoittanut. Tuhansia vuosia sitten israelilaiset vapautuivat Egyptin orjuudesta. Kertomus eksoduksesta alkaa tragediasta, mutta johtaa toivoon ja uuteen elämään. Meidänkin on aika aloittaa oma "eksoduksemme" ja kokea vapaus, jollaista emme ole koskaan ennen kokeneet. Ylivoimaisesti paras vapaus!