raamattu
Näytetään tulokset 1–16 / 30
1 + 2 Lukujen merkitys Raamatussa
Raamattua ei tarvitse lukea kovin pitkälle, kun jo voi panna merkille, että luvut saavat Isossa Kirjassa paljon huomiota. Esimerkiksi jo luomiskertomuksessa selostetaan tarkasti, mitä tapahtui minäkin päivänä, ja sekin kerrotaan, että Jumala lepäsi kaikesta luomistyöstään seitsemäntenä päivänä. Heti kohta myöhemmin mainitaan yksityiskohtaisesti, minkä ikäisinä eri ihmiset kuolivat. Lukujen luetteleminen jatkuu läpi Vanhan testamentin moninaisena, ja sama näköala tulee vastaan Uudessa testamentissa. Näistä monista yksityiskohdista lienee mahdollista päätellä, että Raamatussa myös lukuihin sisältyy viestiä, jota ei kannata ilman muuta ohittaa. Tämän kirjan tarkoituksena on nostaa esiin tärkeimmät Raamatussa mainitut luvut sekä pohtia niiden merkitystä hengellisessä mielessä. Kirja ei käsittele numerologiaa, joka näkee alkukielten sanojen lukuarvoissa kätkettyä mystiikkaa ja pyrkii löytämään niistä salattuja viisauksia. Sen sijaan kirja käy keskustelua suomenkielisille ja keille tahansa ilmeisten lukujen raamatullisesta sanomasta.
14,90 €
100 rakasta raamatunkertomusta
Tähän kirjaan on valikoitu sata rakastettua raamatunkertomusta, jotka tekevät Raamatun eläväksi perheen pienimmille. Samalla kun kertomukset ovat uskollisia Raamatun tekstille, ne esitetään tavalla, joka pienten kuulijoiden ja lukijoiden on helppo ymmärtää. Tämä kirja on hyvä johdatus Jumalan ihmeelliseen Sanaan, jota lapset ja perheet voivat pitää aarteenaan.
12,00 € 9,00 €
365 päivää Raamatun kertomuksia
Jännittävät kertomukset kaukaa menneisyydestä heräävät eloon tässä värikkäässä kirjassa, joka kuljettaa lapsen vuodessa läpi Raamatun. Upea kuvitus tempaa pienen katsojan mukaansa, kerrontaa on helppo ymmärtää. Sopii 7-12 vuotiaille sekä koko perheen yhdessä luettavaksi.
29,00 €
Manga Messiah
Has he come to save the world or destroy it? From the biggest-selling book in the history of the world, comes the greatest story ever told, about the most controversial man who ever lived. presendet in the most popular graphic novel format on earth. Do you dare to read his story, even if it may change your life forever? Adapted from the ancient texts.
9,50 €
Manga Metamorphosis
Messiaan todistajat maailmassa. Kuvittele, jos kaikki elämässäsi olisi yhtäkkiä toisin, pelottava uusi liike leviää ympärilläsi kuin virus. Mikään voima maailmassa ei pysty estämään sitä, yhtäkkiä vanha elämäsi on ohi. Mutta onko tämä maailmanloppu vai uuden luomisen aamunkoitto? Ikivanhojen kirjoitusten pohjalta.
8,50 €
Nooa Ja Vedenpaisumus
Ystävät nauroivat Nooalle, kun tämä rakensi laivan kuivalle maalle. Tämä kirja on hauska tapa kertoa lapselle Nooan arkista ja vedenpaisumuksesta. Pahvisivuisen kirjan mukana on kymmenen tukevaa ihmis- ja eläinhahmoa, joilla voi leikkiä kertomuksen uudestaan. Sisältää pieniä osia, ei alle 3- vuotiaille.