Kaikki tuotteet
Aliquam tristique eros odio, eget fermentum justo vestibulum eu. Nullam sit amet lorem ut mauris pharetra pharetra. In hac habitasse platea dictumst. Integer nunc tellus, consectetur eget posuere sit amet, fringilla et sapien.
Näytetään tulokset 1–16 / 419
1 + 2 Lukujen merkitys Raamatussa
Raamattua ei tarvitse lukea kovin pitkälle, kun jo voi panna merkille, että luvut saavat Isossa Kirjassa paljon huomiota. Esimerkiksi jo luomiskertomuksessa selostetaan tarkasti, mitä tapahtui minäkin päivänä, ja sekin kerrotaan, että Jumala lepäsi kaikesta luomistyöstään seitsemäntenä päivänä. Heti kohta myöhemmin mainitaan yksityiskohtaisesti, minkä ikäisinä eri ihmiset kuolivat. Lukujen luetteleminen jatkuu läpi Vanhan testamentin moninaisena, ja sama näköala tulee vastaan Uudessa testamentissa. Näistä monista yksityiskohdista lienee mahdollista päätellä, että Raamatussa myös lukuihin sisältyy viestiä, jota ei kannata ilman muuta ohittaa. Tämän kirjan tarkoituksena on nostaa esiin tärkeimmät Raamatussa mainitut luvut sekä pohtia niiden merkitystä hengellisessä mielessä. Kirja ei käsittele numerologiaa, joka näkee alkukielten sanojen lukuarvoissa kätkettyä mystiikkaa ja pyrkii löytämään niistä salattuja viisauksia. Sen sijaan kirja käy keskustelua suomenkielisille ja keille tahansa ilmeisten lukujen raamatullisesta sanomasta.
14,90 €
Ahdistus epäuskoa vai osa elämää?
Ahdistus on vakava ongelma, sen kanssa kamppailee moni suomalainen. Ahdistuksen kuristava ote kaventaa ahdistuneen elämänpiiriä dramaattisella tavalla. Ahdistus aiheuttaa myös voimakkaita psyykkisiä ja fyysisiä oireita siitä kärsivälle. Ahdistunut kokee usein olevansa täysin yksin, Jumalankin hylkäämä. Yllättävää kyllä, ahdistus on yleinen aihe myös Raamatussa. Siitä kärsivät niin rohkea profeetta Elia kuin Israelin voittoisa kuningas Daavidkin. Ahdistus ei katso ihmiseen. Siltä eivät säästyneet tavalliset ihmiset sen paremmin kuin kuninkaatkaan. Jouni Lallukka on Perussanoman toimitusjohtaja. Hänellä on tutkinnot talouden ja teologian alueilta sekä 20 vuoden mittainen työkokemus pankkialalta. Lallukka on aiemmin julkaissut kaksi kristillistä kirjaa, Miten saisin nukutuksi? (2017) ja Mihin sinulla on kiire? (2018), sekä juontanut kristillisiä radio-ohjelmia.
29,00 €
Äidin ikävä
Äiti kulkee aina mukana – tai äidin ikävä. Äiti on läheisin ihminen, johon lapsi kiinnittyy joko turvallisesti tai turvattomasti. Siksi täyttymätön äidin ikävä jättää erityisen syvät jäljet käsitykseen itsestä ja omasta arvosta. Äitisuhteen kivut vaikuttavat lähisuhteisiin. Äiti sitoo lapsensa tahattomalla ja tiedostamattomalla tavalla itseensä. Joskus jopa kuollut äiti vaikuttaa päätösten tekoon ja aiheuttaa syyllisyyttä tai häpeää. Äidin ikävä on tarkoitettu sielunhoito- ja terapiatyötä tekeville ja itsensä kanssa työskentelemisestä kiinnostuneille.
26,90 €
Äitiä ikävä
Eero Huovinen oli yhdeksänvuotias, kun hänen äitinsä kuoli. Kuolema oli perheelle järkyttävä isku. Isä vaikeni, äidistä ei puhuttu. Vuosien saatossa muistot hiipuivat, mutta ikävä ei laantunut, ei edes iän myötä. Isän kuoleman jälkeen Eero Huovinen löytää vanhempiensa kirjeitä, kuvauksia perheen iloista ja itkuista. Edessä on aikamatka äidin luo. Kirjeitä lukiessa muistot heräävät eloon ja alkaa tutustuminen haalistuneiden muistikuvien sijasta todelliseen äitiin. Esiin nousee kysymys, voiko äidin löytää uudelleen, ja jos voi, helpottaako ikävä?
25,90 €
Ajatuksia isästä
"Päätin, ettei ole rakkautta, ei ystävyyttä eikä Jumalaa. Kaikki on kemiaa ja satua. Elämällä ei ole tarkoitusta. Jaksaakseen ihmisten on keksittävä mitä tahansa, mihin uskoa. Koska en uskonut yhtään mihinkään, olin mielestäni rehellisempi ja älykkäämpi kuin muut." Seppo Eirola oli kolmekymmentä vuotta elämästään vannoutunut ateisti. Sitten Isä otti hänet puhutteluun. Tässä kirjassa Eirola kertoo elämänsä yllättävimmästä käänteestä ja monista muistakin ratkaisun hetkistä. Hän kuvaa entistä itseään purevan rehellisesti mutta pilke silmäkulmassa. Katkeruus on kadonnut, nyt ovat päällimmäisinä mielessä ilo ja ihmettely. Eirola liikkuu vuoroin menneisyydessä, vuoroin nykyhetkessä, sillä ne limittyvät hänen elämässään kiinteästi toisiinsa. Hän palaa vanhempiensa ja varsinkin isänsä kipeään kohtaloon, mutta muistelee myös kokemuksia ja kohtaamisia, jotka kantavat häntä yhä
10,00 €
Ällistyttävä tapaus
Raamatun henkilöistä ja tapahtumista kertovia lauluja varhaisnuorille. Musiikista ja sovituksista vastaavat Markku Ahlstrand ja Pekka Nyman, sanat Pia Perkiö, Merja Salonen ja Marika Latva. 1. Pipliaa, pliis 2. Kutsulaulu 3. Ihme-eväät 4. Vaikka töppäillään 5. Keidas I 6. Tosi kova jätkä 7. Keidas II 8. Rukouslaulu 9. Elämän laivassa 10. Elämä on ihmettä 11. Pipliaa, pliis
9,90 €
Alussa, 1. Moos. 1- 5
Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Raamtun alkuluvut luovat vankan kivijalan koko Pyhän kirjan sanomalle. Jo Raamatun ensimmäisiltä lehdiltä löytyvät vastaukset kysymyksiin ihmisen ja maailman alkuperästä, synnin mahdista ja kuoleman todellisuudesta. Samalla kerrotaan kuitenkin jo viittauksenomaisesti, mikä on Jumalan suunnitelma syntiinlankeemuksen tuhoisten seurauksien korjaamiseksi.
18,90 €
Arjen viisautta, Sananlaskujen kirja
Sananlaskujen kirja on osa Raamatun viisauskirjallisuutta. Iskevät ja helposti mieleen painettavat elämänohjeet auttavat ihmisiä tekemään arjen keskellä oikeita valintoja. Sananlaskujen avulla vanhemmat sukupolvet ovat siirtäneet viisauttaan tuleville polville. Viisaudella ei tarkoiteta suurta älykkyyttä, vaan tervettä asennoitumista elämään ja valmiutta osoittaa käytännön rakkautta lähimmäisille.
18,90 €
Armias ole suojani
Rukouskirja sisältää kokoelman rakkaimpia rukouksia, Isä meidän -rukousta unohtamatta, lapsen rukoustien alkuun ja elämän varrella muistettavaksi. Kuvituksena nostalgisia enkelikiiltokuvia. Kirja sopii sekä yhdessä lapsen kanssa luettavaksi että jo itse lukemaan oppineelle selkeän tekstityypin ansiosta.
9,90 €
Ateria aavikolla/ Picnic in the Desert
Rakastettu laulaja-lauluntekijä, evankelista ja opettaja Nina Åström kuvaa kirjassaan avoimeen ja sydämelliseen tyyliinsä 35-vuotisen taiteilijauransa eri vaiheita kirkoista konserttisaleihin ja Euroviisuista vankiloihin. Kaikkiaan Åström on työskennellyt yli 30 maassa ja julkaissut 17 albumia, joista Avoin taivas myi platinaa vuonna 2020. Vaikka valtiot ja olosuhteet vaihtuvat, kantavana voimana pysyy usko Jeesukseen ja armon sanoma. Miksi seurata Jeesusta? Miksi Raamattu on tärkeä? Miten suhtautua julkisuuteen, tunteisiin tai muutoksiin? Åström avaa uskonkysymyksiä ja sisäistä maailmaansa samannimisestä podcastistaan tutuksi tulleella lämpimällä, pohdiskelevalla otteella. Teos julkaistaan kielillä suomi-englanti ja ruotsi-englanti, ja se sisältää aiemmin julkaisematonta kuvamateriaalia. Much loved singer-songwriter, evangelist and teacher, Nina Åström describes in her book the different stages and events of her 35-year career from churches to concert halls and from the Eurovision Song Contest to prisons. She does this in her warm, open and straightforward manner. She has worked in more than 30 countries and released 17 albums, of which Avoin taivas sold platinum in Finland in 2020. Even though countries and circumstances vary, the leading light for her has been faith in Jesus and the message of grace. Why follow Jesus? Why is the Bible so important? How should one be disposed towards publicity, feelings and changes in life? How does one combine career and family? Åström unpacks these themes and questions of faith and reveals her inner world in a warm and reflective way that is familiar from her Finnish podcast of the same name. The book is released in Finnish-English and Swedish-English editions and contains previously unpublished photo material.