Kaikki tuotteet
Näytetään tulokset 97–112 / 278
Kymmenen käskyä, 2. Moos 19-40
Mooseksen Siinain vuorella saama kymmenen käskyn laki on jokaista ihmistä ja kaikkia aikoja koskeva. Sen sijaan tarkkojen rakentamisohjeiden mukaan pystytetty ilmestysmaja liitonarkkuineen oli väliaikainen - ja samalla kuitenkin suurenmoinen esikuva Kristuksesta ja hänen pelastusteostaan. 2. Mooseksenkirja vie näin kristinuskon juurille.
18,90 €
Lasten hartauskirja
52 Raamatun kertomusta täynnä toimintaa ja seikkailuja, mutta myös Jumalan rakkautta! Jokaiseen kertomukseen liittyy kysymyksiä ja lyhyt tehtävä sekä rukous ja muistolause. Yhteinen aika Jumalan Sanan ja mukavan puuhailun parissa rakentaa koko perhettä ja vie lapsia lähemmäksi Jumalaa.
28,00 €
Lea Kärnä Sisua, kyyneleitä ja uskoa
Lea Kärnä, omaa sukua Manninen. Legendaarisen helluntaijohtajan Eino I. Mannisen tytär. Nainen, jonka elämänvaiheet ovat useasti olleet yhtä suurta seikkailua, mutta yhtä hyvin palvovan sydämen hiljentymistä suuren Jumalan jalkojen juuressa. Murtumista ja eheytymistä. Tapanin puoliso. Äiti. Eletyn elämän helminauhassa menestyksiä, masennusta ja epäonnistumista. Kristillisyyttä kovien iskujen koulussa. Jumalan armoa jaettavaksi toisillekin. Sairaanhoidon tehokas ja pätevä ammattilainen. Lähetystyöntekijä vanhaa hyvää mallia. Sielunhoitaja lähellä ja kaukana. Tämän kirjan kautta avuksi sinullekin. Kiina. Taiwan. Japani. Korea. Neuvostoliitto. Luottotehtäviä kansainvälisillä areenoilla. Aina ihmisen parhaaksi, Jumalan kunniaksi.
20,00 €
Luvattuun maahan, Joosuan ja Tuomarien kirjat
Mooses, lain antaja ja edustaja ei päässyt luvattuun maahan. Sinne kansan vei Joosua, Jeesuksen esikuva. Joosuan nimikin on samaa juurta kuin Jeesuksen, pelastajan kanssa. Maan valloitus oli värikäs ja välillä vaivalloinen tapahtumasarja, mutta työläs oli hunajan ja maidon maahan asettuminenkin. Jumala herätti uskollisuudessaan kansan johtoon tuomareita, joista mielenkiintoisimpia olivat Gideon ja Debora.
18,90 €
Manga Metamorphosis
Messiaan todistajat maailmassa. Kuvittele, jos kaikki elämässäsi olisi yhtäkkiä toisin, pelottava uusi liike leviää ympärilläsi kuin virus. Mikään voima maailmassa ei pysty estämään sitä, yhtäkkiä vanha elämäsi on ohi. Mutta onko tämä maailmanloppu vai uuden luomisen aamunkoitto? Ikivanhojen kirjoitusten pohjalta.
8,50 €
Matkalla Jumalan ihmeissä
Hannu ja Arja Mehtosen tarina. Kirja avaa rehellisen ja intiimin näkökulman suomalaisen helluntaisaarnaajan, pastorin ja lähetystyöntekijän arkeen, perhe-elämään ja käytännön työhön Suomessa, Espanjassa, Yhdysvalloissa ja Kolumbiassa. Hannu ja Arja Mehtosen elämän ydinkohtia ovat kutsumustietoisuus ja johdatus, Jumalan ihmeet moninaisissa muodoissaan sekä sairauden ja kärsimyksen kohtaaminen. Heidän elämässään huokuu luottamus Jumalan armoon kaikissa mahdollisissa ja mahdottomissakin tilanteissa. Usko ja realismi, unelmat ja arki, toivo ja huumori nitoutuvat kiinnostavaksi kokonaisuudeksi.
28,00 €
Miekkajae -Koraanin ase rauhaa vastaan?
Käsissäsi oleva kirja tarkastelee yhtä Koraanin tunnetuimmista jakeista – yhdeksännen suuran jaetta 5, jota yleisesti kutsutaan Miekkajakeeksi. Siinä kaikkia uskollisia muslimeja käsketään tappamaan vääräuskoisia. Käskyn dramaattisuutta lisää se, että islamilaisen perimätiedon mukaan yhdeksäs suura eli katumuksen suura edustaa Koraanin myöhäisintä ainesta. Islamin näkemyksen mukaan se tekee kyseisen suuran ohjeista ja käskyistä erityisen velvoittavia. Tämän teoksen myötä suomalainen lukija pääsee tutustumaan tähän islamin sisäiseen keskusteluun. Malek Meselmani on Syyriasta kotoisin oleva islamin tutkija ja historioitsija.
