Kirje isot tuotteet
Näytetään tulokset 49–64 / 73
Sinä olet ilo
Sinä olet ilo on ihastuttava onnittelukirja, joka puhuttelee niin sanoin kuin kuvin. Korona-kevään aikana Tuula Portin valokuvasi suomalaisia luonnonkukkia, joiden kauneuden hän koki voimaannuttavana ja virvoittavana. Sinä olet ilo teoksen kukkakuvat ja niihin yhdistetyt Raamatun tekstit puhuttelevat ja rohkaisevat monen ikäistä lukijaa ja kokijaa. Tuula Portin on riihimäkeläinen kolmen lapsen äiti ja kolmen lapsen mummi. Hän työskentelee sairaalateologina Hämeenlinnassa. ”Luonnon kauniiden yksityiskohtien kuvaamisesta innostuin kolmisen vuotta sitten vaellusretkellä Itä-Suomen maisemissa. Sen myötä metsäkävelyistä ja kuvaamisesta on tullut tärkeä vastapaino henkisesti kuormittavalle työlleni. Kirjaani halusin vain luonnonkukkia kevään ja kesän 2020 ajalta. Näillä kuvilla on monessa mielessä itselleni erityinen merkitys.”
18,90 €
Siunauksen sadetta
Siunauksen sadetta kirjassa on parikymmentä kirjoitelmaa kohtaamisista, kolhuista ja oivalluksista elämän varrelta. Välillä muistellaan 50 vuoden takaisia ilmiöitä ja asioita, välillä pohditaan nykyajan ihmisiä ja ilmiöitä. Kirjan äärellä lukijakin voi kokea oivalluksia. Innostaa lukijankin pohdiskelemaan.
14,00 €
Surusta toivoon
Eheytymisen polkuja. Jokainen joutuu elämässään tekemään tuttavuutta surun kanssa - menetyksen, ihmissuhteen katkeamisen, fyysisen tai psyykkisen sairauden tai vamman seurauksena. Suru voi tulla yllättäen tai hitaasti hivuttamalla. Oli surumme syy mikä tahansa ja sai se elämässämme mitä muotoja hyvänsä, emme ole tilanteessa yksin. Tämä kirja voi kulkea rinnallasi sinun surusi poluilla. Se on jaettu yhdeksään polkuun eli lukuun, joihin liittyy johdanto, kysymykset, mielikuvaharjoituksia, mietiskely- ja pohdinta-osiot, rukous, runo sekä sitaatteja maailmankirjallisuudesta. Teos toimii sinulle ikään kuin luotettavana, rakastavana, kuuntelevana ja hyväksyvänä ystävänä. Sen seurassa saat kokea ja ilmaista kaikenlaisia mieleesi nousevia ajatuksia ja tunteita.
7,90 €
Sydän valmiina rukoukseen
Pusulan kirkkoherran virasta eläkkeellä jäänyt vihtiläinen Olli Pakalén on harrastanut vuosikausia valokuvausta ja pitänyt useita näyttelyitä. Tähän kirjaan hän on koonnut upeita otoksiaan Suomen luonnosta ja kirjoittanut tunnelmaan sopivan hartaustekstin. Tämä kirja sopii oman tai yhteisen hartaushetken pitoon. Nelivärikuvitus sekä isotekstinen.
15,90 €
Sydänääniä korona-aikana
Sisältää kertomuksia, muistelmia ja ajatelmia elämän sykkeestä ja medialähetyksestä sekä siitä, miten Jumala on johdattanut, varjellut ja kutsunut. Kirjoittajina on joukko Sansan työntekijöitä, seniorityöntekijöitä ja eri tavoin medialähetystyössä mukana olevia, arkkipiispasta vapaaehtoisiintoimijoihin. Verkostotoiminnan johtaja Mervi Viuhkon toimittaman kirjan aineisto on syntynyt korona-aikana, kun pandemia on rajoittanut totuttuja keinoja kohdata, julistaa ja auttaa. Kirjan taustalla on Facebookiin maaliskuussa perustettu ryhmä, Sansa-yhteisö, jossa pidettiin suoria Sydänääniä-hartauksia kuutena päivänä viikossa.
10,00 € 5,00 €
Täällä Samuel, kuka siellä?
Samuel ei ole ihan tavallinen pikkupoika. Hän voi nimittäin puhua Jumalan kanssa. Samuel saa asua Silon pyhäkössä Eeli-papin luona, ja hänellä on siellä tärkeä tehtävä. Kirja kuuluu Pohjoismaiden Pipliaseurojen kirjasarjaan, joka kertoo Raamatun lapsista. Lyhyet tekstit sivuilla. Kuvateos, kovakantinen.
7,00 €
Taistelin Arafatin joukoissa
17-vuotias palestiinalainen Tass Saada karkasi kotoaan tullakseen PLO:n sala-ampujaksi. Hän työskenteli Yasser Arafatin riveissä Israelin vastaisissa iskuissa. Myöhemmin aikuisempana hän muutti Amerikkaan, perusti perheen ja kääntyi kristityksi. Lopulta Saada päätti henkensä vaarantaen palata kotiin kertomaan uskostaan perheelleen ja entiselle johtajalleen. Taistelin Arafatin joukoissa on kertomus rakkauden voittamasta vihasta.
28,00 €
Tasapainossa usko ja elämä
Kukapa ei haluaisi olla tasapainossa itsensä, lähimmäistensä ja Jumalan kanssa. Hengellinen elämäkin voi kapeutua niin, että ilo ja tasapaino katoavat. Tässä kirjassa pohditaan uskoa ja elämää eri näkökulmista. Pyrkimyksenä on hahmottaa tietä terveeseen uskoon ja auttaa kristittyä karttamaan joitain turhia harha-askelia. Kirja käsittelee myös kysymystä Jumalan olemassaolosta sekä sitä, miksi juuri kristinusko on oikea uskonto.
19,90 €
The Lion Children’s Bible
The world's greatest story retold for every child. "All the main stories of the Old and New Testaments are attractively presented, like a series of rich, short stories." - The Good Book Guide "Modernized to be clear and simple enough for children to read easily, but never diminished by the updating, the thread of God's purpose runs clearly but unobtrusively through" - Church Times " A clourful retelling, a book to be recommended" - Irish Catholic
22,00 €
Totuus jihadista
Kristityksi kääntyneen muslimin henkilökohtainen, haastava ja kunnioittava puheenvuoro moniin islamilaista ”pyhää sotaa” koskeviin kysymyksiin. Mitä jihad on, miten se liittyy ISIS-järjestöön, muuhun islamilaiseen ääriliikehdintään tai muhamettilaisuuteen yleensä? Miksi islamilainen terrorismi on juuri nyt niin voimakkaassa kasvussa?
14,90 €
Tule, Pyhä Henki
Uudesta testamentista luemme, kuinka Jeesus käski opetuslapsiaan odottamaan Pyhän Hengen vuodatusta, ennen kuin he lähtisivät saarnaamaan. Vapahtaja tiesi, että vain Pyhän Hengen voimassa seurakunta voisi menestyä. Pyhä Henki vaikuttikin voimallisesti apostolisen ajan seurakunnissa. Näyttää kuitenkin siltä, että meidän aikanamme Pyhään Henkeen ei kiinnitetä riittävästi huomiota. Siksi opetus Pyhästä Hengestä ja tutustuminen häneen on erittäin ajankohtaista, perustuuhan kaikki elävä kristillisyys hänen työhönsä. Pastori Martti Ahvenainen käsittelee uudessa kirjassaan monipuolisesti Pyhän Hengen olemusta ja toimintaa. Teos sopii ikään kuin käsikirjaksi kaikille kristityille. Se lisää ymmärrystä tärkeästä aiheesta ja innoittaa etsimään Pyhän Hengen vaikutuksia.
29,00 €
Tyynynliinat
Ihanat ja rohkaisevat tyynynliinat arkea piristämään. Valittavana neljä eri aihetta. Enkelin siivet: ”Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet”.ps 91:11. Puut: ”Herra öin ja päivin kiitän sinua, sillä tiedän, että olet valveilla”. Perhoset: ”minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen.”jer.31:9 Sydän pinkki tai musta: ”olen ihme, olen aarre, olen rakastettu, olen uniikki”. Lampaat vaaleanpunainen tai vaaleansininen: "nuku hyvin Päivän touhut jo taakse jää, minua jo väsyttää. Kiitos, että nukkumaan, peiton alle mennä saan. Hyvää yötä Jumala, Siunaa meitä kaikkia."