Tarjoustuotteet
Voihan Venäjä!
Inkerin evankelisluterilainen kirkko on kasvanut voimakkaasti viime vuosikymmeninä. Monet kirkon alkuajan työntekijät tulivat suom esta. Jäätyään eläkkeelle Hyvinkäältä rovasti Hannu Pelkonen on tehnyt yli 30 talkoomatkaa Uralinrovastikunnan alueelle. Jotkut kutsuivatkin häntä "Uralin keikkarovastiksi". Inkerin kirkkohallitus kutsui hänet ja puolisonsa vapaaehtoistyöntekijöiksi. Hannu Pelkonen pyrki toimimaan pappina ja rakentajana lähellä kansaa. Matkustaessaan tulkkinsa kanssa eri tasavalloissa hän asui kodeissa tavallisten ihmisten keskellä. Uskonnollinen tyhjiö oli luonut vastaanottavaista maaperää kristilliselle opetukselle. Pelkosen pitämät jumalanpalvelukset, rippikoulut, kouluvierailut ja kodin siunaamiset tavoittivat suuren määrän ihmisiä.
20,00 € 10,00 €
Gutenberg muistikirja
Gutenbergin Raamattu on yksi varhaisimmista massatuotteista kirjoista ihmiskunnan historiassa. Tämän upean muistikirjan kansisivu on jäljennös tuon ensimmäisen sarjan sivuista. Sivun teksti alkaa suurella “I” kirjaimella, joka täyttää suurimman osan vasemmasta reunasta. Samoin toisessa sarakkeessa P-kirjain ulottuu sarakkeiden väliseen tilaan. Lisäksi kuvaa koristavat mm. linnut ja kiipeilyapina.
24,00 € 20,00 €
Juomapullo säiliöllä
Siisti juomapullo Sansa 50 vuotta logolla. Juomapullossa on keskellä säiliö, johon voi makua antamaan laittaa sitruunan palan tai vaikka marjoja. Korkissa on lenkki josta pullon saa roikkumaan esim. reppuun. Pullo on BPA vapaa, konepestävä ja tilavuus on 700ml.
12,00 € 5,00 €
Intiaani ja yöpöllö
Tämä kirja ei kestä päivänvaloa! Lamminahon Intiaani Taneli Törölä ja Westendin Yöpöllö Petri Vähäsarja ottavat tehtäväkseen selvittää hatarien muistikuvien avulla Teini-iän mysteerin. Oliko se todellista totta vai vanhempien epätoivoinen yritys lokeroida kaikki kasvukriisit yhden nimikkeen alle? Levottomassa kimppakämpässä ystävystyneet kristityt muusikot Taneli ja Petri käyvät öisin erikoista kirjeenvaihtoa pimeän menneisyyden tapahtumista, niin kipeistä kuin keveistäkin. Ei Teini-ikä huijausta ollut. Mutta se oli täynnä synkkää huumoria! Sivumäärä: 112.
8,00 € 2,00 €
On the move in China
The Finnish- speaking Suomen Vapaakirkko and the Swedish-speaking Missionskyrkan i Finland are sister churches and until 1923 were organisationally one group called Free Mission. The desicion to send the first workers to China was made in 1890 at the Annual General Meeting in Turku, southern Finland. There was lot of interest in missions amongst its women members and China was considered a more suitable place for women combared to Africa. An agreemend to receive Free Mission workers was made with the China Inland Mission which was force until 1951. The first workers were located in Zhenjiang, Jiangsu province until 1898. After that the majority of workers were located in the province on Jiangxi. The work began there in Yongsin in 1899 and expanded to Yonfeng in 1907. Visits were also made to the surrounding areas and during the years 1948-1951 the workers were based in Ji'an. During the turbulent years of 1890-1951 21 workers served in China. Eleven were Swedish speaking, nine Finnish speaking and one from Estonia. Eight of the workers died and were buried in China. Four of them died a martyr's death.
19,00 € 2,50 €
Pakotettu naimaan
Kerronnallinen tietokirja paljastaa pakkoavioliiton karun todellisuuden antamalla äänen Suomessa asuvalle Salimalle, joka onnistui pakenemaan orjuutta, hyväksikäyttöä ja raakaa seksuaalista väkivaltaa sisältävästä avioliitosta. Pakkoavioliitto on yksi naisiin kohdistuvan väkivallan muoto, ja samalla myös vakava ihmisoikeusrikkomus. Suomessa pakkoavioliitto on kriminalisoitu ihmiskauppana, törkeänä ihmiskauppana tai pakottamisena. Pakkoavioliitto on kansainvälinen ilmiö, joka ulottuu muun Euroopan lisäksi myös Suomeen. Kansainväliset ja kansalliset selvitykset maahanmuuttajataustaisista tytöistä, jotka viedään takaisin kotimaahansa ja pakotetaan siellä avioliittoon, ovat herättäneet suurta kansainvälistä huomiota ja vastustusta, sekä nostaneet keskusteluun maahanmuuton ja maahantulon valvonnan. Tässä kirjassa Saliman tarina kulkee rinnakkain pakkoavioliittoa käsittelevän faktatiedon kanssa. Oman tarinansa kautta Salima haluaa nostaa pakkoavioliitot julkiseen keskusteluun, ja tuoda sitä kautta tukea ja oikeutta avioliittoon pakotetuille naisille.
25,00 € 20,00 €
Sydänääniä korona-aikana
Sisältää kertomuksia, muistelmia ja ajatelmia elämän sykkeestä ja medialähetyksestä sekä siitä, miten Jumala on johdattanut, varjellut ja kutsunut. Kirjoittajina on joukko Sansan työntekijöitä, seniorityöntekijöitä ja eri tavoin medialähetystyössä mukana olevia, arkkipiispasta vapaaehtoisiintoimijoihin. Verkostotoiminnan johtaja Mervi Viuhkon toimittaman kirjan aineisto on syntynyt korona-aikana, kun pandemia on rajoittanut totuttuja keinoja kohdata, julistaa ja auttaa. Kirjan taustalla on Facebookiin maaliskuussa perustettu ryhmä, Sansa-yhteisö, jossa pidettiin suoria Sydänääniä-hartauksia kuutena päivänä viikossa.
10,00 € 4,00 €
Rusokirsikka -onnittelukortti
2- osainen kortti nimeltä rusokirsikka. Hentoisen kaunis kukka kuvassa, jossa aavistus vaaleanpunaista. Kannessa teksti ”Sydämelliset onnittelut”, sisällä Raamatunlause ”Herra sinun Jumalasi on sinun keskelläsi…” (Sef. 3:17) Korttiin kuuluu kuori.