Kirjat
Näytetään tulokset 1–16 / 257
1 + 2 Lukujen merkitys Raamatussa
Raamattua ei tarvitse lukea kovin pitkälle, kun jo voi panna merkille, että luvut saavat Isossa Kirjassa paljon huomiota. Esimerkiksi jo luomiskertomuksessa selostetaan tarkasti, mitä tapahtui minäkin päivänä, ja sekin kerrotaan, että Jumala lepäsi kaikesta luomistyöstään seitsemäntenä päivänä. Heti kohta myöhemmin mainitaan yksityiskohtaisesti, minkä ikäisinä eri ihmiset kuolivat. Lukujen luetteleminen jatkuu läpi Vanhan testamentin moninaisena, ja sama näköala tulee vastaan Uudessa testamentissa. Näistä monista yksityiskohdista lienee mahdollista päätellä, että Raamatussa myös lukuihin sisältyy viestiä, jota ei kannata ilman muuta ohittaa. Tämän kirjan tarkoituksena on nostaa esiin tärkeimmät Raamatussa mainitut luvut sekä pohtia niiden merkitystä hengellisessä mielessä. Kirja ei käsittele numerologiaa, joka näkee alkukielten sanojen lukuarvoissa kätkettyä mystiikkaa ja pyrkii löytämään niistä salattuja viisauksia. Sen sijaan kirja käy keskustelua suomenkielisille ja keille tahansa ilmeisten lukujen raamatullisesta sanomasta.
14,90 €
95 teesin selitys
Martti Lutherin 1517 julkaisemat teesit kuuluvat reformaation keskeisiin dokumentteihin. Tämä teos on yksi niistä kirjoista, joka on suuresti vaikuttanut siihen, miten länsimainen kulttuuri on muotoutunut. Teoksessa on kirkkohistorian professorin Kaarlo Arffmanin johdanto, ja suomennoksen on tarkistanut Jyväskylän yliopiston latinanopettaja ja tietokirjailija Juha Tahvanainen.
15,90 €
Äidin ikävä
Äiti kulkee aina mukana – tai äidin ikävä. Äiti on läheisin ihminen, johon lapsi kiinnittyy joko turvallisesti tai turvattomasti. Siksi täyttymätön äidin ikävä jättää erityisen syvät jäljet käsitykseen itsestä ja omasta arvosta. Äitisuhteen kivut vaikuttavat lähisuhteisiin. Äiti sitoo lapsensa tahattomalla ja tiedostamattomalla tavalla itseensä. Joskus jopa kuollut äiti vaikuttaa päätösten tekoon ja aiheuttaa syyllisyyttä tai häpeää. Äidin ikävä on tarkoitettu sielunhoito- ja terapiatyötä tekeville ja itsensä kanssa työskentelemisestä kiinnostuneille.
26,90 €
Äitiä ikävä
Eero Huovinen oli yhdeksänvuotias, kun hänen äitinsä kuoli. Kuolema oli perheelle järkyttävä isku. Isä vaikeni, äidistä ei puhuttu. Vuosien saatossa muistot hiipuivat, mutta ikävä ei laantunut, ei edes iän myötä. Isän kuoleman jälkeen Eero Huovinen löytää vanhempiensa kirjeitä, kuvauksia perheen iloista ja itkuista. Edessä on aikamatka äidin luo. Kirjeitä lukiessa muistot heräävät eloon ja alkaa tutustuminen haalistuneiden muistikuvien sijasta todelliseen äitiin. Esiin nousee kysymys, voiko äidin löytää uudelleen, ja jos voi, helpottaako ikävä?
25,90 €
Alussa, 1. Moos. 1- 5
Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Raamtun alkuluvut luovat vankan kivijalan koko Pyhän kirjan sanomalle. Jo Raamatun ensimmäisiltä lehdiltä löytyvät vastaukset kysymyksiin ihmisen ja maailman alkuperästä, synnin mahdista ja kuoleman todellisuudesta. Samalla kerrotaan kuitenkin jo viittauksenomaisesti, mikä on Jumalan suunnitelma syntiinlankeemuksen tuhoisten seurauksien korjaamiseksi.
18,90 €
Arjen viisautta, Sananlaskujen kirja
Sananlaskujen kirja on osa Raamatun viisauskirjallisuutta. Iskevät ja helposti mieleen painettavat elämänohjeet auttavat ihmisiä tekemään arjen keskellä oikeita valintoja. Sananlaskujen avulla vanhemmat sukupolvet ovat siirtäneet viisauttaan tuleville polville. Viisaudella ei tarkoiteta suurta älykkyyttä, vaan tervettä asennoitumista elämään ja valmiutta osoittaa käytännön rakkautta lähimmäisille.
18,90 €
Armias ole suojani
Rukouskirja sisältää kokoelman rakkaimpia rukouksia, Isä meidän -rukousta unohtamatta, lapsen rukoustien alkuun ja elämän varrella muistettavaksi. Kuvituksena nostalgisia enkelikiiltokuvia. Kirja sopii sekä yhdessä lapsen kanssa luettavaksi että jo itse lukemaan oppineelle selkeän tekstityypin ansiosta.
9,90 €
Avioliitosta
On joskus vaikeaa päästä selville siitä, mitä isämme uskoivat ennen. Mitä on avioliitto, kenelle se kuuluu, mitä vaikeuksia siinä voi kohdata ja mitä tulee sanoa avioerosta ratkaisuna vaikeuksiin? Lutherin opetukset avaavat jälkikristillisessä maailmassa, sen kirkossa ja yhteiskunnassa, jo lähes kadotettuja näköaloja. Kohtaaminen on raju ja hämmentävällä tavalla tuore. Avioliitosta on Lutherin vuonna 1523 valmistunut 1. Korinttilaiskirjeen 7. luvun selitys, jota hän ryhtyi kirjoittamaan tuodakseen valoa selibaattikysymykseen. Kirja ilmestyy nyt ensimmäistä kertaa suomeksi!
22,00 €
Dinosaurukset Muinaiset lohikäärmeet
Dinosaurukset – hirmuliskot – olivat kiehtovia eläimiä. Ne ovat kuolleet sukupuuttoon, samoin kuin monet muut muinaiset liskot, jotka elivät muinaisessa maailmassa yhdessä dinosaurusten kanssa. Kehitysopin mukaan dinosaurukset eivät kuitenkaan todellisuudessa kuolleet sukupuuttoon, vaan kehittyivät linnuiksi. Dinosaurukset ovat aina olleet evoluution ja ateismin tärkeitä mannekiineja. Ihmiset on tehokkaasti aivopesty uskomaan, että dinosaurukset ilmestyivät maapallolle 230 miljoonaa vuotta sitten ja kuolivat pois 65 miljoonaa vuotta sitten. Pitkiä ajanjaksoja pidetään itsestäänselvyytenä, mitä ne eivät yllättäen olekaan.Tämän kirjan tarkoitus on antaa havaintoihin perustuvaa tietoa ja auttaa lukijaa perustamaan näkemyksensä sellaisiin tutkimustuloksiin, jotka voidaan toistaa laboratoriossa, ja jotka eivät ole ristiriidassa fysiikan ja kemian lakien kanssa. Jos väitettä ei voida kokeellisesti osoittaa mahdolliseksi, on siihen syytä suhtautua epäillen ja pohtia myös, miksi meille halutaan uskotella, että väite uusdarvinismin vuosimiljoonista on ”totta”. Naturalistinen todellisuuskäsitys ei saa sanella, mitä mieltä on lupa olla, mitä saa tutkia ja mitä julkaista. Naturalismin mukaan kaikki voidaan selittää luonnonlakien avulla. Luontoa pitää kuitenkin saada tutkia myös älykkään suunnittelun näkökulmasta. Vasta silloin tiede olisi naturalistisista ennakkokäsityksistä vapaata ja todisteet saisivat puhua puolestaan.
27,00 €
Eedenistä itään
Kirjan esseet johdattelevat lukijaa moniin tuttuihin ja tuntemattomiin Raamatun paikkoihin. Kirjoittaja kulkee kyseisillä seuduilla, selostaa paikan historiaa ja arkeologiaa sekä liittymäkohtia Raamatun tapahtumiin. Nämä esseet on tarkoitettu tavalliselle Raamatusta tai Israelista kiinnostuneelle lukijalle.
18,90 €
Eikä sinua enää ole
Kahdeksan vanhempaa kertoo tässä kirjassa, mitä he ovat joutuneet käymään läpi, koska heidän lapsensa on kuollut. Kirja kertoo surusta ja kaipauksesta mutta myös suuresta rakkaudesta, lohdutuksesta ja elämän viriämisestä uudelleen. Kertomuksissa on toivoa ja elämänvoimaa, ja ne osoittavat, että suurimmastakin surusta ja särkymisestä voi selviytyä jatkamaan elämää. Kirjaan haastateltujen vanhempien lapset ovat kuolleet eri syistä ja eri-ikäisinä. Elämäntarinoilla on paljon annettavaa niillekin, joilla ei ole henkilökohtaista kosketusta kirjan aihepiiriin. Minna Ala-Heikkilä on kokenut journalisti.